Pesälä &

Pesälän Paja

Pesälä on vanha asuinpaikka Kontiolahden Varparannan kylässä noin 25 kilometriä Joensuusta pohjoiseen. Pesälässä on tiettävästi ollut asutusta 1700-luvun lopusta lähtien. Pesälän nykyinen talo on rakennettu 1800-luvun lopulla. Tilalla harjoitettiin maanviljelyä ja karjanhoitoa.

Minä ja perheeni ostimme Pesälän vuonna 2005 ja kunnostimme päärakennuksen kodiksi meille ja kolmelle lapsellemme. Vanhan kivinavetan tilalle rakennettiin Pesälän Paja. Vanhojen kaskimetsien ja peltojen ympäröimänä saa inspiraatiota ja lepoa sepän luovan ja fyysisen työn vastapainoksi.

“Laatu, rehellisyys ja luovuus.”

Seppämestari

Sami Hyvärinen

Olen valmistunut metalliartesaaniksi Joensuusta vuonna 2001 ja vuonna 2010 täydensin opintoja suorittamalla seppämestarin tutkinnon Karjaalla.

Opiskelukaverini kanssa perustimme vuonna 2002 yrityksen nimeltä Tulikiila Joensuuhun. Ensimmäinen pajamme sijaitsi Utran kaupunginosassa. Toimintamme ja asiakaskuntamme laajetessa siirryimme vuonna 2008 pitämään pajaa Joensuun ydinkeskustaan, Taitokortteliin. Taitokortteli on Joensuun keskustan suosittu kohde, jossa lukuisat käsityöyrittäjät toimivat. Pajan toiminnan aikana pääsimme tekemään sepän työtä tutuksi korttelissa vieraileville ihmisille. Etenkin kesäisin pajastamme kuuluva kilke ja ahjon liekin hohto sai uteliaita vierailemaan pajassamme. Työmme arvostus näkyi muun muassa siinä, että vuonna 2012 olimme ehdokkaana valtakunnallisen Taito-palkinnon saajiksi. Vaikka yleinen kiinnostus perinteisiä käsityötaitoja kohtaan on suurta, ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi antamaan riittävää liikevaihtoa kahdelle ammattisepälle. Lopetimme Tulikiilan pitämisen vuonna 2015.

Jatkoin yksityisyrittäjän toimia heti Tulikiilan lopettamisen jälkeen perustamalla Pesälän Pajan Kontiolahden Varparantaan vanhaan maalaismiljööseen. Koti sijaitsee 1800-luvun lopussa rakennetussa asuintalossa ja vanhan kivinavetan tilalle rakensin piharakennuksen, jossa Pesälän Paja toimii.

Pesälän Pajan maalaisromanttinen ympäristö on ihanteellinen paikka tehdä luovaa työtä. Minulle käsityöyrittäjyyden tärkeimmät asiat ovat: Laatu, rehellisyys ja luovuus.

Pesäläntie 12, 81120 Katajaranta
050 354 7288
paja@pesalanpaja.fi

2693819-5